Kimmo Vaikkola hoiti ihokeliakiaa vuosikymmeniä vain lääkkeellä

Kimmo Vaikkola kertoo olleensa alle kouluikäisenä ”rääpäle”; laiha ja anemiasta kärsinyt pieni poika. Lapsena hän sai anemiaan hoidoksi nestemäistä rautaa.

Hän muistaa olleensa huono syömään ja pienenä todenneensa usein: ”Kun ei kellan äijä tykkää luuasta.” Vatsaoireita hän ei muista. Hän oli nirso ja karsasti ehkä tietämättään ruokia, mitkä eivät hänelle sopineet.

– Esimerkiksi ruisleivästä en ole koskaan tykännyt, hän kertoo.

Vaikkola oli nuorin neljästä lapsesta. Hänen kaksi isoveljeään olivat rotevampia ja urheilevia nuoria miehiä. Perhe asui Tampereella.

Muistan saaneeni ohjeet pienellä paperilapulla.

Pelkkää lääkettä hoidoksi

Vuonna 1972 ollessaan lukion 1. luokalla, Vaikkola meni kutisevan ihottuman takia ihotautilääkärin vastaanotolle. Ihottumaa oli kyynärpäissä, polvissa, poskipäissä ja pakaroissa.

Lääkäri tunnisti ihottuman ihokeliakiaksi ja määräsi Dapsoni-lääkkeen. Vaikkolalta otettiin myös ohutsuolinäyte ja se osoitti myös suolen kärsineen. Ohjaus elinikäisen sairauden hoitoon oli heppoista.

– Muistan saaneeni ohjeet pienellä paperilapulla. Hoidin ihokeliakiaa parikymmentä vuotta lääkkeellä. Se piti ihottuman kurissa. Söin, mitä mieli teki, hän muistelee.

Kun Vaikkola oli armeijassa, hän söi sotilaskodin munkkeja siinä missä muutkin. Silloin ihottuma jopa palasi lääkkeestä huolimatta. Armeijassa ei vielä tuolloin huomioitu erityisruokavalioita.

Uusi lääkäri ja uudet ohjeet

1990-luvun alussa Vaikkola meni uudelleen lääkärin vastaanotolle, sillä Dapson-lääkkeen saatavuudessa oli ongelmia.

– Lääkärinä oli Timo Reunala ja hän sai minut ymmärtämään keliakian hoidon. Lääkkeen käyttö ajettiin alas ja minulta otettiin uusi biopsia. Ohutsuoli oli huonossa kunnossa.

Vaikkola pääsi tässä kohtaa elämässään myös ensimmäistä kertaa ravitsemusterapeutin ”istunnolle”.

– Kyllähän se jälkikäteen tuntuu pahalta, että hoidin sairauttani parikymmentä vuotta tietämättäni väärin, hän toteaa.

Riisikakkuja ja jäätelöä

Gluteenittoman ruokavaliohoidon aloittamisen jälkeen Vaikkolan yleiskunto koheni ja veriarvot paranivat. Vaikkolan anoppi ja vaimo ryhtyivät leipomaan gluteenitonta.

– Gluteenittomien tuotteiden valikoima oli 1990-luvulla hyvin pieni tähän päivään verrattuna. Psylliumia ei ollut ja leivät olivat aika kuivia. Gluteenittomat tuotteet olivat myös kalliita.

Vaikkola asui Espoossa ja oli töissä Valiolla. Yrityksellä oli oma ruokala, mutta gluteenitonta ruokaa sieltä ei saanut.

– Piti valikoida, mitä syö, ja jättää osa syömättä, hän muistelee.

Vaikkolalla oli tuolloin työkaverina sattumalta toinen ihokeliakiaa sairastava, joten vertaistukea oli tarjolla omassa työhuoneessa.

– Kaipasin tuohon aikaan gluteenittomana munkkeja, pullaa ja hampurilaisia, sillä niitä ei ollut. Kahvileivän tilalla oli usein tarjolla riisikakkuja tai jäätelöä. Riisikakuista en vieläkään pidä, hän toteaa.

Keliakiaa suvussa

Vaikkola arvelee, että hänen isoäitinsä saattoi sairastaa tietämättään keliakiaa.

– Isoäiti kärsi koko ikänsä vatsavaivoista. Hänellä oli aina pellavansiemeniä likoamassa.

Vaikkolan toisella, jo edesmenneellä, veljellä todettiin keliakia, kun hän oli yli 50-vuotias. Keliakia tuli ilmi ruokatorven vaivojen kautta. Myös veljentyttärellä on keliakia.

Vaikkolalla on kaksi lasta, joilta on testattu keliakiaa verikokeilla.

– Vaimoni veljelläkin todettiin keliakia. Se tuli ilmi nivelvaivojen kautta. Anoppi sai siitä lisämotiivin leipoa gluteenitonta, Vaikkola kertoo.

Sämpylöitä pakkaseen

Vaikkola on oppinut pitämään ruuasta ja ruuanlaitosta.

– Vaimoni leipoi vuosikymmenien ajan, mutta siirsi leipomisen minulle 17 vuotta sitten, kun hän toipui jalkaleikkauksesta. Leivon säännöllisesti pari pellillistä gluteenittomia sämpylöitä ja pistän niitä pakkaseen.

Vaikkola laittaa sämpylöihin gluteenitonta vaaleaa ja tummaa jauhoseosta, tattaria, perunahiutaleita, gluteenittomia kaurahiutaleita ja psylliumia.

– Kotona minulle tehdään erikseen pasta. Lisäksi leivät ja levite ovat erikseen.

Gluteenittoman ruokavalion noudattaminen on Vaikkolan mielestä nykyisin ihan mahdollista ja helppoa, mutta kallista, jos käyttää kaupan valmiita tuotteita.

–Tarkkana pitää olla ja usein asioiden selvittäminen vaatii kysymistä.

Kahviloiden huono gluteeniton tarjonta tympii häntä.

– Tarjolla on usein samoja makeita pakastekakkuja. Jos haluaa jotain suolaista, pitää hoksata kysyä.

Tietoa tarvitaan jatkuvasti lisää

Vaikkola on ollut Keliakialiiton jäsen pitkään, 1980–1990-luvun taitteesta asti. Häntä on aina kiinnostanut uusi tieto keliakiasta ja gluteenittomista tuotteista.

– Olen osallistunut kerran keliakiatutkimukseenkin. Kävin antamassa verta ja minua haastateltiin puhelimessa.

Vaikkola kiittelee liiton asiantuntijoiden ja keliakiatutkijoiden hyvää yhteistyötä sekä liiton tekemää edunvalvontaa. Valistusta tarvitaan jatkuvasti.

– Yhä uudet kauppojen, kahviloiden ja ravintoloiden työntekijät tarvitsevat lisää tietoa gluteenittomuudesta. Suomen kieli ja kulttuurikin saattavat olla osalle vieraita.

Pitkään sairastaneiden kurssi oli ehdottoman hyvä!

Ekaa kertaa kurssilla

Viime syksynä hän osallistui ensimmäistä kertaa liiton järjestämälle gluteenittomuutta tukevalle kurssille.

– Olen seurannut kursseja monta vuotta, mutta nyt päätin hakea pitkään sairastaneiden kurssille. Se oli ehdottoman hyvä! Kurssi kesti perjantaista sunnuntaihin ja maksoi osallistujalle vain 50 euron omavastuuosuuden. Saimme monen kymmenen euron arvoisen tuotekassinkin! Vaikkola kehuu ja haluaa lähettää kaikille uusille tuttavuuksille terveiset.

Kurssilla Vaikkola jakoi toisten pitkään sairastaneiden kanssa kokemuksia muun muassa siitä, mitä vastata, kun joku sanoo: ”Kai sä nyt voit vähän maistaa?”

– Keliakia ei ole allergia, vaan sairaus, mitä ei voi millään muulla tavalla hoitaa kuin tarkalla gluteenittomalla ruokavaliolla.

Kurssin jälkeen hän on ryhtynyt seuraamaan tarkemmin Gluteeniton elämä -lehden Tapahtumia lähelläsi -palstaa. Ennen joulua hän kävi Uudenmaan keliakiayhdistyksen leffaillassa vaimonsa ja lapsenlapsensa kanssa.

Italia yllätti positiivisesti

Vaikkola harrastaa aktiivisesti liikuntaa. Kun hän jäi vuonna 2018 eläkkeelle, hän lähti pariksi viikoksi Italiaan maantiepyöräilemään.

– Olin etukäteen ennakkoluuloinen, miten gluteenittomuus sujuu, mutta ruokavalioni ei aiheuttanut mitään ongelmia. Jopa retkieväät ja grillijuhlien tarjoilut oli huolehdittu erinomaisesti, hän kiittelee.

Italian lisäksi Vaikkola on matkustanut muun muassa Kreikassa ja Kanariansaarilla.

– Kreikassa gluteenittomuus ei aiheuta vaikeuksia, sillä siellä ei ole niin usein tarjolla leipää tai kastikkeita. Syön siellä lihaa, kalaa ja kasviksia. Kanariansaarilla ei ole yhtä helppoa.
Italialaista gluteenitonta pastaa hänellä on aina kaapissa. Onneksi sitä saa nykyisin Suomestakin!

Juttu on julkaistu ensin Gluteeniton elämä 1/2026 -lehdessä.

Sinua saattavat kiinnostaa myös seuraavat artikkelit